Kun työharjoitteluani oli viikon alussa jäljellä enää puolitoista viikkoa, aloin olla keikoille pääsyn suhteen jo melko epätoivoinen. Tilanne oli edennyt siihen pisteeseen, etta minulle on ojennettu todistus, jonka voin tukalassa tilanteessa esittää työlupaani uteleville. Eilen minun oli tarkoitus päästä toimittajan matkaan, mutta viime hetkellä suunnitelmat vaihtuivat ja jain Sammyn avuksi ulkomaan sivuja kokoamaan.
Tänään olin päättänyt, etten vietä enää yhtäkään päivää ruudun ääressä. Pääsinkin mukaan puimaan suuren markkina-alueen edellisöisen tulipalon syitä ja jälkiä. Valtava laittomien peltikattoisten markkinakojujen meri oli joutunut viranomaisten silmätikuksi, sillä kaupunki tarvitsi tonttia, jolla se sijaitsi. Palon aiheuttajaa ei arvuuteltu ääneen, ennen kuin vasta kotimatkalla.
Keskiviikkona sain olla ylpeä mentoristani Sammysta. Hän on voittanut kansainvälisen journalismipalkinnon ihmisoikeuksista raportoimisestaan. Sammyn työlleen omistautumiselle on pakko nostaa hattua. Lehdessä on ilmeisesti kaynnissä yt-neuvottelut ja maanantain aamupalaverissa keskusteltiin siitä, kuka ansaitsee jäädä työpaikalle ja kuka saa lahtöpassit. Päätoimittaja muistutti, etta jokaiselta kirjoittavalta toimittajalta vaaditaan kahtakymmentä juttua kuukaudessa, joista vähintään viiden odotetaan olevan tutkivaa journalismia. Aktiivisuutta ja tunteen paloa ammattia kohtaan tulisi myos osoittaa vapaapäivinä. Viikonloput ovat uutispäällikön mukaan hyvää aikaa nettailla juttuideoita. Monet toimittajat kuluttavat vapaapäivänsä usein haastatellen ja keräten tietoa viikon juttuja varten.
Päivitystä päiväntasaajan paikkeilta 