Työharjoittelu on nyt ohi ja runsas viikko Sansibarin ihanuutta takana. Unohdin Sansibarin lautasta astuessani olevan Afrikassa. Stone Townin kapeiden kujien verkostoon oli helppo eksyä ja valkoisten arabialaistyylisten kivitalojen rapistuneista julkisivuista kaikuivat muslimien ruokouslaulut. Yksi Stone Townin erikoisuuksista olivat puiset, kauniisti kaiverretut ovet, jotka saattoivat usein olla vartioimiaan taloja vanhempia. Majapaikkamme oli suoraan Stone Townin sydämessä ja kattoparvekkeelta avautui maisema yli peltikattojen.
Näkymä satamaan Stone Townin rannalta
1500-luvun paikkeilla Sansibarista tuli tärkeä orjien, norsunluun ja puun kauppapaikka ja lasin, mausteiden ja kankaiden tarjoaja. Nykyään saaren suurimpia haasteita on kuitenkin massaturismi, joka toisaalta elättää yhä enemmän paikallisia, mutta tukehduttaa kauniit rannat hotelleilla. Stone Townin kujilla voi kuitenkin vielä aistia menneet ajat, vaikka katujen myyjät tarjoavatkin liukuhihnalla tuotettuja turistituotteita ja kadulle avautuvista kuppiloista kajahtaa Bongo Flavour, perinteisestä taraab-musiikista vaikutteita saanut swahilihetkutus. Kannattaa tutustua.
Meidän lomamme ei osunut onneksi kaikkein vilkkaimman turistisesongin kohdalle. Ensimmäisinä päivinä kadut kuitenkin kuhisivat elämää, sillä käynnissä oli joka kesäinen Sansibarin filmifestivaali mahtavissa puitteissa. Iltaisin elokuvia heijastettiin valkokankaalle kivipenkeillä varustetussa ulkoilmateatterissa 1700-luvulla rakennetun linnoituksen suojissa. Minun oli tarkoitus jäädä Sansibarille hieman vajaaksi viikoksi, mutta jäin saaren pauloihin ja päädyin viettämään siellä yhteensä kymmenen päivää.
Festivaali täynnä mahtavia ihmisiä
Loppupäivistä vierailin itärannikolla tutustumassa merilevää kerääviin paikallisiin naisiin. Merilevä on yksi saaren tärkeimmistä vientituotteista ja Sansibar onkin levän toiseksi suurin tuottaja koko maailmassa, heti Filippiinien jälkeen. Viime talvena muutaman vuosikymmenen kestänyt levänkasvatus kuitenkin tyrehtyi. Haastattelemani meribiologian tohtori Sansibar Marine Research Centeristä veikkasi, että syynä on meriveden lämpötilan nousu ja lisääntyneet äärimmäiset sääilmiöt. Levän viljelystä vastaavat lähinnä paikalliset naiset. Työ on rankkaa ja siitä maksetaan niukasti, noin kaksi dollaria päivältä. Vierailemani Seaweed Center on ryhtynyt kouluttamaan naisia jalostamaan kuivatusta levästä jauhetta ja edelleen kauneudenhoitotuotteita.
Levän kysyntä sen kun kasvaa. Sitä käytetään muun muassa hammastahnoissa, muovissa, sakeuttamisaineena, ruokana, kauneudenhoidossa (selluliitti, sota vanhenevaa ihoa vastaan).
Merileväviljelmiä itärannikon Pajessa
Vuokrasimme alkumatkasta auton ajaaksemme pohjoisrannikolle. Onneksi meillä oli muutama tansanialainen kuski, sillä ulkomaalaiset kuskit joutuvat helposti poliisien silmätikuiksi. Matkalla auto pysäytettiin kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla jouduimme maksamaan pienen ja viattoman lahjuksen, jota poliisisetä perusteli sillä, että automme oli yksityiseltä vuokrafirmalta lainattu. Toinen autoista pääsi pälkähästä tarjoamalla poliisille limonaatia, me maksoimme 100 shillinkiä, 50 senttiä. Tulomatkalla tilanne oli monimutkaisempi. Poliisin mukaan myös auton kyydissä istuvien ulkomaalaisten tulisi kantaa mukanaan voimassa olevaa ajokorttia. Hetken meitä uhkailtiin oikeudenkäynnillä, mutta lopulta pääsimme yhteisymmärrykseen. Maksoimme 1500 shillinkiä ja pääsimme jatkamaan matkaa.
Matkalla pohjoisen Kendwaan
Shishaa Kendwan rannalla sadekuurojen välissä
Loppulomasta vierailin itärannikon Pajessa englantilaisen kaverin kanssa. Auton vuokraaminen osoittautui hankalammaksi tehtäväksi, sillä kumpikaan meistä ei ollut paikallinen. Saimme tingattua ensimmäisen auton vuokrahinnan puoleen alkuperäisestä pyynnöstä. Viimeiseksi varmistimme, että autossa on kaikki kunnossa. Siinä vaiheessa mies muisti mainita, etteivät valot toimi, joten ajaminen pimeällä ei olisi mahdollista. Aurinko kuitenkin nousee melko aikaisin, joten päätimme silti ottaa auton. Vielä toisen varmistuksen jälkeen kuski muisti, että kaikkia auton lupia ja veroja ei ole maksettu. Poliisi pistäisi meidät maksamaan tuulilasista puuttuvista tarroista kymmenisen euroa. Päätimme koittaa toista vuokraajaa.
Löysimme vihdoin auton ja lähdimme liikkeelle kuudelta aamusta. Ensimmäiseksi kävimme tankkaamassa autoon sen verran, että pääsisimme perille ja takaisin. Tankkauksen jälkeen huomasimme, ettei bensamittari toimi. Vuokraaja oli ilmeisesti unohtanut kertoa meille tästä. Tulomatkalla moottori alkoi yskimään ja väsähti kymmenisen kilometriä keskustasta. Soitimme auton vuokraajalle, joka saapui pian täydentämään tankkiamme. Tankkaamamme bensan olisi ilmeisesti pitänyt riittää hyvin ajamaamme matkaan. Joko joku oli tyhjentänyt tankin parkkipaikalla tai sitten meitä oli huijattu bensa-asemalla. Päätimme lähteä selvittämään asiaa ja saimme lopulta rahamme takaisin. Ilmeisesti mittarin osoittamasta litramäärästä valtaosa oli valunut ämpäriin ja rahat tankkaajan taskuun.
Ehdimme myös vierailla Prison Islandilla Sansibarin edustalla. Saarella sijaitsi ennen vankila, mutta nyt rakennus toimii ravintolana ja hotellina. Prison Islandilla sijaitsee myös Seychellien Sansibarille lahjoittama maakilpikonnien suojelukeskus. Osa kavereista jaksoi painaa jo toista vuosisataa, vanhin konna taisi olla 189 vuotta vanha. Prison Island ei kuitenkaan ole välttämätön nähtävyys, se oli jopa pienoinen pettymys, jos joka Sansibarille eksyy.
Konnaselfie Prison Islandilla
Ensi viikolla suuntaamme pohjoisen Moshnin kautta Arushaan, Kilimanjarolle ja Serengetiin.
Päivitystä päiväntasaajan paikkeilta 