Työharjoitteluni lähti kunnolla käyntiin vasta kolme viikkoa alkamisensa jälkeen. Perjantain alkurykäisy oli lehdistötilaisuus, jossa keskusteltiin ja kritisoitiin Tansanian viime viikolla julkaistua verouudistusta. Lisähaasteen artikkelin kirjoittamiselle toi ensinnäkin se, etten ole kovinkaan hyvin perillä maan vanhastakaan verotusjärjestelmästä.
Samalle illalle Laura oli onnistunut hankkimaan meille kaikille neljälle kutsut erään hotellin toimittajille järjestämään coctailtilaisuuteen. Tarjolla oli sinisiä ja trooppisia drinkkejä sekä pientä naposteltavaa niin paljon kuin napa kesti. Illan aikana hotellin johtaja piti puheita, jotka saivat kaikissa paikalle saapuneissa medioissa seuraavina päivinä näkyvyyttä ja palstatilaa.
Eilen vietettiin Afrikan lasten päivää. Lähdin The Citizenin toimittaja Henryn kanssa päivää koskevaan konferenssiin etsimään juttua. Aikataulutus meni hieman mönkään, niin kuin usein aikaisemminkin. Mutta sitä ei tunnu täällä kukaan yleensä huomaavan. Joskus maanisesti kelloani tarkkaillessani minusta tuntuu, että olen täällä ainoa, jolle minuuttiviisari on olemassa.
.
Citizenin ja swahilinkielisen samassa toimituksessa koottavan Mwananchin henkilökunta pakkautuu aamuyhdeksältä aina kahteen minibussiin, joka kuljettaa toimittajat ja kuvaajat keikoille. Minibussi ei etene niin aamuruuhkissa kuin iltapäivisinkään montaakaan metriä minuutissa, joten lehden väki joutuu väistämättä viettämään liikenteessä keskimäärin muutaman tunnin päivittäin.
Maanantain tilaisuuden oli tarkoitus alkaa kymmeneltä, joten lähdimme liikkeelle yhdeksältä, kuten aina aamuisin. Saavuimme paikan päälle juuri ennen kymmentä, lähes tyhjään saliin. Tekniikan kanssa oli ongelmia ja suurinta osaa osallistujista vielä odoteltiin saapuvaksi. Kello yhdeltätoista meille ilmoitettiin, että tilaisuus siirretään kerrosta alemmas. Puoli kahdeltatoista kaikki paikalla olijat oltiin saatu esiteltyä, banderollit viritettyä uudelleen ja virallinen osuus alkoi tarjoilijoiden kilistellessä kovaäänisesti kahvikuppeja yläkerrasta alakertaan ja kynnysten yli pöydille.
Yhden aikaan Henry viittoi, että meidän oli aika lähteä. Lähistöllä keikalla ollut toimittaja oli soittanut, että hänellä alkoi olla haastattelut paketissa. Jostakin syystä kyseisen toimittajan keikka kuitenkin venyi vielä tunnin verran ja me jouduimme odottamaan häntä minibussissa Hilton-hotellin edessä.
Saavuimme toimitukselle kolmelta ja juttujen puoli neljän deadline lähestyi uhkaavasti. Henry kuitenkin ilmoitti, että kävisimme syömässä lounaan ennen artikkelin pakertamista. Tyhjällä vatsalla ei saa mitään aikaiseksi. Lopulta päivämme oli kuin olikin ohi ajallaan neljältä. Vaikka suuri osa jutusta koostuikin tapahtuman tiedotteesta kopioiduista lauseista ja arkistosta kopioiduista kappaleista.
Pelottavaa huomata, miten nopeasti aika on mennyt. Huomenna työskentelen viimeistä päivääni Citizenillä. Viikonloppuna on suunnitelmissa elokuvafestivaalit Zanzibarilla ja sen jälkeen olisi tarkoitus ryhtyä kirjoittamaan omia juttuja Suomeen päin.
Sammy toimituksella
Päivitystä päiväntasaajan paikkeilta 