Alkuviikon puheenaiheena on ollut korruptio ja toimittajien lahjonta. Toimittajat työskentelevät kuukausipalkalla ja ilta- ja ylityökorvauksista neuvottelemaan yrittävä varmasti nauretaan ulos toimituksesta. Sammy kertoi, ettei ole viettänyt lomaa puoleentoista vuoteen, mutta heinäkuussa hänen on sellainen tarkoitus itselleen puhua. Riittämättömistä palkoista on helppo siirtyä ”ruskeisiin kirjekuoriin.” Toimittajat puolustelivat lounastauolla vastaanottamiaan lahjuksia sillä, ettei ylemmän tason korruptiota onnistu poistamaan, vaikka kieltäytyisikin rahasta. Lahjuksen mukana ei yleensä tule minkäänlaisia ohjeita siitä, miten aiheesta tulisi uutisoida. Mieluiten tietysti mahdollisimman näkyvästi ja myönteisesti. Puhetta oli myös puhtaasti maksetuista jutuista, joista ei löydy itse uutista, vaikka kuinka etsisi.
Morogorossa majaansa pitävä Abood Media ei liity tapaukseen. Vierailimme tv-radio-asemalla toukokuun puolessavälissä.
Maksaja yleensä perustelee lahjuksia sillä, että toimittajien täytyy päästä paikan päälle, eivätkä he ehdi aina ruokailemaan työpaikallaan. Näin tiedotustilaisuuden järjestäjä siis lämpimästi tarjoutuu kustantamaan matkakustannukset, ruokailun sekä pienen vaivanpalkan. Myös The Citizenillä päätoimittaja muistaa aina varoittaa näiden rahojen vastaanottamisesta.
Ensin ruskeista kirjekuorista kuullessani ajattelin salamyhkäisesti tiedotteiden välissä lähtiessä käteen sujautettuja setelinippuja. Valtiollisella tv-yhtiöllä työharjoittelussa oleva Laura sai kuitenkin jo toisena työpäivänään nähdä, että asian suhteen olla hyvinkin avoimia. Paikalle saapuvat toimittajat iskivät puumerkkinsä listaan ja jonottivat sen jälkeen yksi kerrallaan lunastamaan palkkiotaan, 15 000 shillinkiä. Omat työkaverini ihmettelivät, miten summa oli niinkin pieni. Yleensä toimittajille kuulemma annetaan vähintään 20 tai 30 tuhatta. Tänään Laura käveli kotiin kädessään pussillinen tomaatteja ja passionhedelmiä. Hän oli ollut mukana juttukeikalla torilla.
Työkaverini syyttivät paikallisia toimittajia löyhästä moraalista. ”Liian moni tansanialainen toimittaja tulee töihin, tekee vain tarvittavan ja lähtee kotiin, palkkapäivä mielessä ja dollarinkuvat silmissä. He vain työntävät koko systeemin roskia mukanaan hieman eteenpäin juttu jutulta.”
Yksi kertoi, että oli kutsunut eri medioita tiedotustilaisuuteen, joka käsitteli ihmisoikeuksien toteutumista Tansaniassa. Eräs tv-yhtiö oli ilmoittanut, ettei saapuisi paikalle, ellei toimittajille maksettaisi 70 000 shillinkiä, eli runsasta 30 euroa. Maksusta oli kieltäydytty, mutta aihe oli silti saanut laajalti näkyvyyttä myös kyseisellä kanavalla. Loppujen lopuksi toimittajat ja tiedottajat elävät tavallaan siis tiiviissä symbioosissa. Myös toimittajat tarvitsevat päivittäin uusia juttuideoita talon ulkopuolelta.
Arjessa ei ole moni asia muuten muuttunut. Pysyn edelleen päivät toimituksessa, työlupiani selvittävä lakimies vaikuttaa kiireiseltä henkilöltä. Toisaalta yksityisessä sanomalehdessä alkuviikosta työharjoittelunsa aloittanutta Hannaa uhattiin tänään pressitilaisuudessa poliisilla, sillä hänellä ei ollut näyttää kyselijälle tarvittavaa (?) työlupaa. Hanna sai varoituksen, eikä toisen varoituksen seurauksista mainittu toistaiseksi mitään.
Vanha daladalapysäkkini Mwengessa on myös päätetty siirtää. Maanantaiaamuna sekasortoisen aseman tilalla oli vain käännetty katukivetysten pelto. Vihaiset ja aseistetut miehet metsänvihreissä univormuissa hätistelivät paikalle saapuneita kauemmas ja hakkasivat myyntikojuja säpäleiksi. Daladala-asema oli houkutellut paikalle aikaisemmin satoja myyjiä joka iltapäivä ja vilkkaalta torilta löytyi kaikkea makeista perunoista mustan pörssin älypuhelimiin. Nyt työmatka on aikaisempaa vielä kymmenen minuutia pidempi.
Päivitystä päiväntasaajan paikkeilta 