Työt ovat lähteneet nyt vauhdilla käyntiin. Pidän vapaata perjantaisin ja sunnuntaisin, sillä silloin mentorini Sammykin viettää viikonloppuaan. Työpäivät alkavat noudattaa jo tiettyä kaavaa ja rutiini maistuu tällä hetkellä vallan hyvältä. Herään aamuisin kuudelta ja hyppään bajajin kyytiin, joka kuljettaa minut Mwengeen. Siellä tapaan Sammyn joka työaamu tasan kello 7.20 ja nousemme Mwananchiin kulkevaan daladalaan. Oikean daladalan tunnistaa punaisesta ja turkoosista väristä ja bussin määränpäätä yhä uudelleen huutaen toistavasta sisäänheittäjästä ja maksujen perijästä. Tietyille busseille tarkoitetuista pysäkeistä tai aikatauluista on turha kysellä.
Kotimatkalla Sammyn kanssa
Yhdensuuntainen matka daladalan kyydissä Mwengestä Mwananchiin maksaa 400 shillinkiä, eli muutama kymmenen senttiä. Bajajia varten täytyy aina varata käteistä, sillä lähes poikkeuksetta kuskit ovat aamuisin ilmoittaneet, että heillä ei ole antaa vaihtorahaa ojentamastani setelistä. Niin päädyin aluksi aina maksamaan muutaman tuhat shillinkiä, eli euron verran ylimääräistä.
Perillä toimituksessa olemme kahdeksan maissa. Aamukokouksesta päätin jo viime viikolla jäädä suosiolla pois, sillä keskustelut käydään swahiliksi. Kokousta seuraa nopea katsaus maailman uutisotsikoihin, jonka jälkeen syömme kahviossa aamiaisen: kahvia ja teetä, rasvaisia donitseja, kassavaa ja makeita perunoita. En ole vieläkään saanut vastausta siihen, onko työlupani riittävä vai ei. Lehden lakiasioihin perehtynyt kuulemma vielä selvittelee asiaa. Toistaiseksi pysyn siis vielä tiukasti toimituksen muurien sisällä työpäivän ajan.
Päiväni loppuu neljän maissa, jolloin alkaa päivän uuvuttavin osuus, eli kotimatka. Iltapäivän ruuhkat tuntuvat läkähdyttävässä kuumuudessa ikuisilta ja pakokaasu tunkeutuu avoimista ikkunoista ja täyttää keuhkot. Väsyneenä ja täydessä daladalassa seisomapaikalla koen päivän ainoat koti-ikävän fiilikset. Se on ensimmäisiä hetkiä päivässä, jolloin ehdin todella istua alas ja miettiä asioita kaikessa rauhassa.
Työkaverini ehdotti, että hankkisin mustan t-paidan, jossa lukee isolla ”Muzungu.” Koko sana aiheuttaa minussa hieman hämmennystä. Kuulen nimityksen seuraavan minua minne tahansa menenkin, eivätkä ihmiset tunnu käyttävän sitä täällä millään lailla varovaisesti. Sana tarkoittaa kirjaimellisesti länsimaalaista valkonaamaa. Työkaverini tarkensi, että kiinalaiset ovat kiinalaisia, mutta muzungu tulee Amerikasta tai Euroopasta. Osa sanoo, että kutsumanimen ei ole tarkoitus olla loukkaava, toiset taas painottavat tilannetta. Yksi työkaveri sanoi, ettei hyväksy sanaa, sillä ihovärillä ei pitäisi olla merkitystä. Hankalia asioitahan nämä ovat.
En ole vielä kertaakaan päätynyt samaan daladalaan länsimaisen henkilön, muzungu kanssa. Välillä saattaa mennä muutamakin vuorokausi, etten törmää kodin ulkopuolella yhteenkään valkoihoiseen. Alan jo vähitellen tottumaan siihen, että minne tahansa pääni käännänkin, tuijottaa sieltä vastaan utelias silmäpari. Usein yksin seisoskellessani saan muutamassa minuutissa seuraa, eikä vastaantulijan kanssa tarvitse vaihtaa montaakaan lausetta, ennen kuin minulta udellaan puhelinnumeroa tai parisuhdestatusta.
Päivitystä päiväntasaajan paikkeilta 