Huomenna aloitan työharjoitteluni The Citizenissä. Nelson Mandela Roadilla sijaitseva toimitus on kymmenen kilometrin päässä, mutta aamuruuhkissa tuon matkan taittamiseen saattaa mennä pahimmillaan useita tunteja. Ihmisiä täyteen lastatut paikalliset daladala-minibussit ovat ainoa julkinen kulkuneuvo kaupungissa. Huomenaamulla nappaan kuitenkin kadulta badgagin, pienen moottorilla varustetun riksan. Ne ovat takseihin verrattuna todella halpa tapa liikkua paikasta toiseen. Ketterät bagagit kaiken lisäksi puikkelehtivat ruuhkien ohi ojien ja jalkakäytävien kautta, joten matka taittuu usein paljon autoja nopeammin. Toisaalta Dar es Salaam on pienille riksoille raaka paikka, sillä täällä etuajo-oikeus määräytyy ensisijaisesti kulkuneuvon koon mukaan. Liikenneonnettomuudet ovat yleisiä, eikä badgagista ole autokolarin jälkeen paljoakaan jäljellä. Mietin edelleen pyörän ostamista työmatkaa varten. Paikalliset ovat sanoneet, että se on liian vaarallinen tapa liikkua, mutta pyöräilijöitä näkee kuitenkin liikenteen seassa melko paljon.
Badgagin kyydissä Dar es Salaamin Mikochenissa
Nyt kaupunkiin rakennetaan uutta yksityistä linja-autoverkostoa ratkaisuksi liikenneruuhkiin. Pysäkkejä nousee ympäri ydinkeskustan aluetta ja rakennustyömaat hidastavat liikennettä entisestään. Dar es Salaamin onkin laskettu olevan Afrikan nopeiten kasvava kaupunki. Bussimatka ei luultavasti kuitenkaan ole kaikille mahdollinen ja köyhempi väki saa edelleen viettää useamman tunnin työpäivästään daladalan kyydissä tukahduttavan kuumassa liikenneruuhkassa.
Toinen asia, mikä hankaloittaa matkojen suunnittelua on paikallisten osoitteiden epämääräisyys. Meidän kodillamme ei ensinnäkään ole osoitetta. Sitä ei löytynyt vuokrasopimuksesta, eikä vuokraisäntä osannut antaa meille kadunnimeä sitä udellessamme. Hän vain kehotti kertomaan ihmisille muutaman sadan metrin päässä sijaitsevan hotellin nimen ja hakemaan vieraat perille asti sen edestä.
Päivitystä päiväntasaajan paikkeilta 